|
YLEISMYYJÄ
Työtehtävät ja työpaikat
Yleismyyjä työskentelee yleensä itsepalvelumyymälässä. Työpaikka on
päivittäistavaramyymälät tai myös tavaratalo. Työskentelytila on myös myymälän varasto, joka voi olla
kylmä, vetoinen, pölyinen, ahdas ja epäkäytännöllinen. Hän tilaa ja ottaa
vastaan tavaraa sekä purkaa, pakkaa, hinnoittelee ja asettelee tavarat esille
myymälätilaan. Hän voi välillä työskennellä kassalla tai palvella asiakkaita
eri osastoilla. Hän järjestää ja täydentää hyllyjä, tekee hintajulisteita,
tallentaa tietokoneelle hintatietoja tai huolehtii, että itsepalveluvaaka ym.
myymälävälineet toimivat. Yleismyyjä työskentelee osan aikaa varastossa ja
takahuoneissa, osan aikaa myymälätiloissa. Työtehtävät vaihtelevat.
Yleismyyjä on laaja ensimmäinen ammatti vähittäiskaupassa. Yleismyyjä voi
päästä tavararyhmän vastaavaksi myyjäksi.
Työaika voi alkaa kello 8 tai sen jälkeen ja
loppua kello 20 tai ennen. Lauantai ja sunnuntai ovat myös työpäiviä, joten
arkena voi olla vapaata. Monet
tekevät osa-aikatyötä.
Koulutus
Moni yleismyyjä menee työhön suoraan peruskoulusta. Osalla on jokin
kaupallisen alan koulutus esim. liiketalouden perustutkinto, merkonomin tai
Markkinointi-instituutin tutkinto. Kaupparyhmittymät kouluttavat
henkilökuntaansa omilla kursseilla. Myyjäksi voi opiskella oppisopimuksella
tai työvoimakoulutuksella. Alalle voi suorittaa myyjän ammattitutkinnon.
Ammatin vaatimukset
Yleismyyjällä täytyy olla normaalit fyysiset voimat. Työssä täytyy paljon
nostaa, kantaa ja siirtää tavaroita, seisoa ja liikkua. Työssä täytyy olla
joustava ja vaihtaa usein tehtävää. Myyjän täytyy osata palvella asiakkaita
ja olla itsenäinen ja omatoiminen sekä tuntea paljon tavararyhmiä. Myyjän
täytyy olla terve.
Palkkatietoja
Työehtosopimus määrää palkan. Yleismyyjät kuuluvat I. palkkaryhmään.
Peruspalkan lisäksi maksetaan myymälän aukiolojen mukaan ilta-, lauantai-
yms. työlisää. Työnantaja antaa työasun. Yleismyyjän peruspalkka Suomessa:
valtiolla kunnalla yksityisellä naiset 0 0 1316 miehet 0 0 1382
Palkkatiedot
ovat vuodelta 2000.
Työmarkkinat
Tulevaisuudessa
alalla on töitä, vaikka automaatio lisääntyisi.
Avoimia työpaikkoja / työnhakijoita työvoimatoimistossa koko maassa:
v. 2003 12874 / 15201 v. 2002 13475 / 15171 v. 1999 4849 / 16924 SANASTOA: päivittäistavara = ruoka- ja jokapäiväiset kodin tarvikkeet vastaava myyjä = Myyjä huolehtii omasta alueesta itse. Hän päättää, milloin hän tilaa tavaraa ja mitä tavaraa hän tilaa. Hän laskee hinnat ja asettelee tavarat myymälään.
Työministeriö, Työvoiman kehittäminen ja ohjaus
-tiimi 23.6.2004
|