PERHEPÄIVÄHOITAJA

Työtehtävät ja työpaikat
Perhepäivähoitaja hoitaa lapsia yleensä omassa kodissaan. Hän voi olla mukana myös ryhmäperhepäivähoidossa, jolloin kaksi tai kolme hoitoryhmää toimii yhdessä. Kunnallisessa perhepäivähoidossa työnantaja on kunta. Perhepäivähoitaja voi olla myös itsenäinen ammatinharjoittaja. Hoitolapsia voi lain mukaan olla enintään neljä. Koska hoitoryhmät ovat pieniä, perhepäivähoidossa on usein erityistä huomiota ja hoitoa tarvitsevia lapsia kuten vammaisia, allergikkoja jne. Hoitajan kodissa lapset leikkivät, askartelevat ja osallistuvat kodin normaaleihin askareisiin. Perhepäivähoitaja valmistaa lapsille aamiaisen, lounaan ja välipalan. Joissain kunnissa on valmiit ruokalistat ja ateriat valmistetaan niiden mukaan. Lapsilla on myös määrätyt ulkoiluajat. Kunnan perhepäivähoidon ohjaaja tai päiväkodin johtaja valvoo ja ohjaa työtä. Osa hoitajista toimii ammatissa senkin jälkeen, kun omat lapset ovat kasvaneet. Osa hoitajista on alalla vain sen aikaa kun omat lapset ovat pieniä. Hoitajan työpäivät saattavat olla hyvinkin pitkiä; ensimmäinen lapsi tuodaan ehkä ennen seitsemää ja viimeinen haetaan illalla. Jos perhepäivähoitajat hoitavat vuorotyöläisten lapsia, lapset voivat olla yötäkin hoitopaikassa.

Koulutus
Kunnat ja aikuiskoulutuskeskukset järjestävät perhepäivähoitajan kursseja, jotka kestävät n. 250 tuntia. Kursseja on myös joissain kansanopistoissa, ja perhepäivähoitajaksi voi valmistua myös oppisopimuskoulutuksen kautta. Alalla voi suorittaa seuraavia näyttötutkintoja: sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja sekä perhepäivähoitajan ammattitutkinto.

Ammatin vaatimukset
Perhepäivähoitaja on pitkäjänteinen, vastuuntuntoinen ja rauhallinen. Hän tulee hyvin toimeen lasten kanssa. Hän on luova ja tekee mielellään yhteistyötä. Hän järjestää erilaista toimintaa ja osaa ratkaista konfliktitilanteet. Perhepäivähoitajan täytyy olla terve ja tasapainoinen.

Palkkatietoja
Kunnallisella perhepäivähoitajalla palkkaan vaikuttavat hoitajan koulutus, työvuodet, hoitolasten määrä ja työaika. Perhepäivähoitajalle maksetaan tietty peruspalkka, joka turvaa perustoimeentulon silloinkin, kun joku tai jotkut lapsista ovat poissa hoidosta. Itsenäisen perhepäivähoitajan ansio koostuu hoitomaksuista sopimuksen mukaan.

             valtio             kunnat         yksityiset

naiset       0                  1446                0

miehet       0                  1412                0


 Palkkatiedot ovat v. 2000

Työmarkkinat
Alan työllisyystilanne on hyvä. Päivähoitoalalla ei ole työttömyyttä. Kuitenkin pienillä paikkakunnilla työn löytäminen voi olla hankalaa, mutta mm. pääkaupunkiseudulla tarvitaan lisää työntekijöitä.

 

Avoimia työpaikkoja / työnhakijoita työvoimatoimistossa koko maassa

v. 2003       1817 /    3898

v. 2002       1832 /    4008

v. 1999       1131 /    4807

 

Muuta aineistoa
Julkaisu: Sosiaalialan ammatit (Työministeriö).


Lasten_päivähoito

Vaihtoehtoiset nimikkeet
LÄHIHOITAJA

Eila Uimonen 2004