LASTENHOITAJA/PÄIVÄHOITAJA, LÄHIHOITAJA

 

Työtehtävät ja työpaikat


Lastenhoitaja/päivähoitaja hoitaa terveitä lapsia sekä lapsia, jotka tarvitsevat erityistä hoitoa. Työpaikka on yleensä päiväkoti, mutta myös perhepäivähoito, leikkikenttä tai erityiskoulu. Päiväkodissa lastenhoitaja kasvattaa ja hoitaa eri-ikäisiä lapsia yhdessä muiden työntekijöiden kanssa. Päätehtävä on lasten perushoito, mutta tehtävänä on myös kasvatus. Alle kolmivuotiaitten lasten kanssa hoitaja usein leikkii ja askartelee, pukee ja riisuu heitä, ulkoilee, tekee ruokaa ja auttaa ruokailussa. Hän myös ohjaa ja neuvoo lapsia. 4-6 -vuotiailla lapsilla on monenlaista toimintaa ja erilaisia teemapäiviä. Tavoitteena on opettaa heitä. Yhteistyö perheen sekä muiden työntekijöiden  kanssa on tärkeää.

Työnantaja voi olla kunta  tai yksityinen. Lastenhoitaja/päivähoitaja voi perustaa myös oman päiväkodin tai toimia yksityisenä perhepäivähoitajana.

Lastenhoitajan/päivähoitajan yleisin työpaikka on päiväkoti. Hoitaja työskentelee yleensä sisällä, mutta lasten kanssa ollaan joka päivä paljon ulkona. Työ on tavallisesti päivätyötä, jolloin työajat vaihtelevat klo 06.00-17.00. Joissakin päiväkodeissa on myös ilta- ja yötyötä. Usein lapsiryhmät ovat suuria ja työntekijöitä on vähän. Siksi työ voi olla raskasta.

 

Koulutus
Lastenhoitajalla on usein lähihoitajan koulutus. Perustutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena.

 

Ammatin vaatimukset
Lastenhoitaja/päivähoitaja tekee yhteistyötä lasten vanhempien kanssa. Hoitajan täytyy olla vastuuntuntoinen ja hänen täytyy tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, koska hoitajat tekevät ryhmätyötä. Hänellä täytyy olla hyvä äidinkielen taito. Lastenhoitajan pitää olla myös käytännöllinen.  Psyykkinen terveys täytyy olla hyvä. Hyvä fyysinen terveys on myös tärkeää, sillä lapset sairastavat paljon ja infektiot tarttuvat helposti hoitajaan. Jos hoitaja työskentelee erityistä hoitoa tarvitsevien lasten kanssa, hänen täytyy olla rauhallinen ja kärsivällinen.

 

Palkkatietoja
Virka- ja työehtosopimus määrää palkan: peruspalkka sekä erilaiset lisät. Yksityinen perhepäivähoitaja sopii asiakkaan kanssa hoitomaksun.

                       valtio             kunnat         yksityiset

naiset                 0                  1537                0

miehet                0                  1638                0

Palkkatiedot ovat v. 2000

 

Työmarkkinat
Alan työllisyystilanne on hyvä. Päivähoitoalalla ei ole työttömyyttä. Pienillä paikkakunnilla voi olla vaikeampaa löytää työtä. Pääkaupunkiseudulla päivähoitajia on liian vähän.

 

Avoimia työpaikkoja / työnhakijoita työvoimatoimistossa koko maassa

v. 2003        5851 /    6308
v. 2002        7293 /    6225
v. 1999        1680 /    6771




Muuta aineistoa
Video: Sosiaalialan ammatteja (1999) Julkaisu: Sosiaalialan ammatit (Työministeriö)

Eila Uimonen 2004