Henkilökohtainen ohjaus työnhaussa

Opiskelijan työnhaun ohjauksessa liikutaan ulkoisten vaatimusten ja rohkaisun henkilökohtaisella alueella. Ohjauksessa on tuettava opiskelijan jaksamista, koska työnhaussa itsetunto on koetuksella, kun odotettavaissa on etupäässä vastoinkäymisiä ja henkilökohtaisia pettymyksiä. Ihminenhän myy työmarkkinoilla jotakin hyvin henkilökohtaista, kun hän myy monesti hyvin persoonallista ammattitaitoaan.

Käytännössä opiskelijan ohjaus työnhaussa rakentuu henkilön taustan, elämäntilanteen ja tulevaisuudensuunnitelmien mukaan.

Opiskelijan ammatillinen tausta ja muu koettu elämä ovat aina käsiteltäviä asioita, kun suunnitellaan tulevaa. Työhistoria, kouluttautumiset, harrastukset ja esim. ulkomailla oleskelut tuovat ”siirrettävää” osaamista uusiin tehtäviin. Esimerkiksi nuorena vaatetusalaa opiskellut tai tekstiiliteollisuudessa työskennellyt omaa vahvaa osaamista ja alan tuntemusta esim. vaatemyyntiin. Taustalla voi myös olla aktiivista harrastustoimintaa vaikka eläinten tai kilpaurheilun parissa, jolloin nämä taidot on ohjattavissa uuden palkkatyön ja siten toimeentulon suuntaan.

Työnhakua opiskelijan elämäntilanteessa rajaavat mm. perhe, ikä ja taloudellinen tilanne. Opiskelijan taloudellinen tilanne rajoittaa etupäässä työssäkäyntialuetta ja toimii tehokkaana muutoksen jarruna. Opiskelijaa pitäisi rohkaista ja neuvoa julkisten kulkuneuvojen käytössä ja jopa muuttamiseen työn perässä, koska vain ryhtymällä johonkin (uuteen) voi ylipäätään saavuttaa jotain. Talous ei parane jos jatkuvasti vain ”sitkuttelee”. Pienet lapset ja heidän hoitojärjestelyt ovat myös asioita, jotka pitää saada kuntoon ennen tehokkaan työnhaun aloitusta. Jopa perheen perustamissuunnitelmista saatetaan olla kiinnostuneista yhä vain vaativammassa työelämässä. Vanhemman työnhakijan taas kannattaa pohtia kokemuksensa ja hiljaisen ammattitaitonsa tuomia vahvuuksia.

Työnhaun kirjallisissa dokumenteissa (esim. cv ja markkinointikirje) pystyy hyvin käsittelemään edellämainittuja aiheita. Kun vielä harjoitellaan haastattelua tyypillisillä kysymyksillä ja kootaan työnhaun portfoliota on ohjaus hyvin tehty.

Yhteenvetona työnhaun ohjauksessa pitää rohkaista opiskelijaa toiveidensa toteuttamiseen sekä etsiä ja tunnistaa opiskelijan piilossa olevia kykyjä ja mahdollisuuksia. Työnhaku on hyvin konkreettista ja vaivanloista työn etsimistä, jossa työnhakijan täytyy tuoda esiin vanha taustansa ja nykyinen ammattitaitonsa. Hänen täytyy myös entistä enemmän kyetä kertomaan persoonallisuudestaan ja tavastaan tehdä työtä. Nämä työelämän reunaehdot edellyttävät avoimuutta ja persoonan likoon laittamista.

Aki Lappeteläinen 2005
Kiipulan AKK