|
Työpaikkaohjaajakoulutus |
|
|
|
|
Palautteen antaminenArviointiin liittyy palautteen antaminen opiskelijalle ja palautteen vastaanottaminen opiskelijalta. Palautteen antaminenTyöpaikkaohjaajan kaikki toiminta on samalla myös palautetta. Sanallisen palautteen lisäksi työpaikkaohjaaja antaa kaiken aikaa joko tiedostamatta tai tietoisesti myös sanatonta palautetta. Sanaton palaute on usein vahvempaa kuin sanallinen. Sanatonta palautetta ovat esimerkiksi
Ohjattavalle on tärkeää saada palautetta työssä oppimisestaan. Palautteen avulla hän voi ohjata ja korjata suorituksiaan. Ei ole reilua jättää kaikkea palautetta viralliseen loppuarviointitilaisuuteen.
Palautteen antamisessa on usein suositeltu ns. hampurilaisperiaatetta. Silloin palaute annetaan sämpylä - pihvi - sämpylä periaatteella. Ensin kerrotaan positiiviset yksityiskohdat ja mikä niissä oli hyvää. Pihvinä esitetään rakentavat parannusehdotukset ja loppusämpylänä myönteinen yhteenveto. Palautteen vastaanottaminen
Kaikki haluavat saada palautetta toiminnastaan - sekä ohjaaja että ohjattava. Myös ohjattava antaa ohjaajalle palautetta ohjaustyöhön. Palautetta saatetaan kuitenkin pelätä. Jos vastaanottaja pelkää, että saa kielteistä palautetta, hän saattaa suhtautua tunnevaltaisesti. Vaarana on, että hän ei ehkä kuuntele, mitä sanotaan, vaan kuulee, mitä odottaa kuulevansa. Pelot saattavat myös herättää puolustusmekanismit (niitä ovat esim. selitykset, ylimielisyys, mykkäkoulu, toisten syyllistäminen, asian arvon kieltäminen tai leikiksi lyöminen). Tästä syystä palautetilanteessa on tärkeä yrittää luoda hyväksyvä, luottamuksellinen ja vapautunut ilmapiiri. Tilanteessa voidaan käydä pelisäännöt läpi (esim. miksi ja ketä varten palautetta annetaan). On tärkeää, ettei palautteen vastaanottaja koe tilannetta uhkaavana tai epäreiluna. |
|
|
|
|
| © amiedu 2004 |
Arviointi: palautteenanto.htm |